logo

Yhteystiedot

Deli Rasoi Oy

Onnistumisen reseptimme on

hyvät maut ja ystävällinen palvelu

Tarinamme

Deli Rasoi on autenttisesti intialainen ravintola ja ruokamme valmistetaan aina tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Olemme erikoistuneet Delhin alueen ruokakulttuuriin, Deli Rasoi tarkoittaakin suomeksi "Delhiläinen keittiö". Täällä maut ei ole niin tulisia kuin monilla muilla alueilla Intiassa mutta sitäkin maukkaampia. Tärkeä osa keittiömme makumaailmaa on tuoreista raaka-aineista valmistamiimme maustesekoitukset, joiden tuoksu ja maku ovat huumaavia.

Haluamme että Deli Rasoi -ravintoloihin tullaan viihtymään ja nauttimaan. Meille on tärkeää, että hyvä laatu ei näy vain ruoassa vaan kaikessa, kuten ravintoloiden sisustuksessa ja tunnelmassa. Olemmekin sisustaneet ravintolat tyylikkäästi, viihtyisiksi ja tunnelmallisiksi.

Ensimmäinen Deli Rasoi avattiin Espoon Entresseen 2013. Deli Rasoin idea lähti ravintoloitsija Rahmanzadahin intohimosta intialaiseen ruokaan ja ruokakulttuuriin, sekä halusta nostaa intialaisen ruoan mainetta Suomessa.

Kunnia asiamme on pitää Deli Rasoi Suomen parhaana intialaisena ravintolana ja siinä ruoan huippulaatu ja -maku, sekä asiakaspalvelun ystävällisyys ja asiantuntemus on isossa osassa toimintaamme.

Deli Rasoi ravintoloita on tällä hetkellä neljä. Espoossa Deli Rasoi Entresse, Kauniaisissa Deli Rasoi Grani, Helsingissä Deli Rasoi Tripla ja Itis. Tavoitteenamme on laajentua niin että mahdollisimman moni pääsisi kokemaan intialaisen ruokakulttuurin elämykset. Aluksi pääkaupunkiseudulla ja sitten koko Suomeen.

Toivotamme sinut tervetulleeksi Deli Rasoi -ravintoloihin viihtymään sekä nauttimaan vieraanvaraisuudestamme ja ruoistamme!

  • 2013

    Yrityksen perustaminen

    Deli Rasoi Oy perustettiin ja alkoi tarjota aitoa intialaista ruokaa asiakkaillemme.
  • 2013

    Deli Rasoi Entresse

    Ensimmäinen Deli Rasoi avattiin kauppakeskus Entressessä, joka sijaitsee Espoon keskustassa ja lähellä Espoon rautatieasemaa.
  • 2018

    Deli Rasoi Kauniainen

    Kauniainen on yksi pääkaupunkiseudun neljästä kaupungista. Se sijaitsee naapurikaupunkinsa Espoon keskellä 15 km Helsingistä länteen. Kauniaisten kauppakeskus (Grani-kauppakeskus) on rakennettu rautatieaseman ympärille ja sieltä löytyy Deli Rasoi Kauniainen.
  • 2019

    Deli Rasoi Tripla

    Mall of Triplassa on lähes 250 liikettä, mikä tekee siitä Pohjoismaiden suurimman kauppakeskuksen ja sijaitsee Pasilassa, Helsingissä. Deli Rasoi Tripla sijaitsee 4. kerroksessa: Little Manhattan ja rautatieasema, löydät meidät täältä
  • 2020

    Deli Rasoi Itis

    Itis-kauppakeskus sijaitsee Itäkeskuksessa Helsingissä. Suomen suurimpiin kauppakeskuksiin kuuluvassa Itiksessä on yli 120 myymälää, ja kymmeniä ravintoloita sekä kahviloita. Deli Rasoi Itis sijaitsee 2. kerroksessa: EATIS ravintolamaailma.
  • 2021

    Deli Rasoi Tikkurila

    Deli Rasoi Tikkurila avataan elokuussa 2021 kävelymatkan päässä Tikkurilan rautatieasemalta. Tikkurila on Suomen kolmanneksi vilkkain rautatieasema ja lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää.

Tutustu tiimiimme

Tutustu meidän ammattitaitoiseen henkilökuntaamme

Roni Auvinen

Ravintolatoimenjohtaja

Roni Auvinen

Thakur Das

Kokki

Thakur Das

Dharam Singh

Kokki

Dharam Singh